Puutarhakurssit
Santa Dorotean kurssit - haluaa tarjota sinulle mahdollisuuden oppia viljelystä ja puutarhasta. Kurssien avulla saat enemmän irti omasta puutarhasta ja tunne siitä että hallitset ja osaat - varmuuden että suunnitelmat ja visiot toimivat. Tätä me tarjoamme pidemmissä tai lyhyemmissä kursseilla.
Puutarhasuunnittelu - kurssi 2
Kurssi rakentuu kahden kurssikerran ympärille.
Jokaisessa puutarhassa on omat mahdollisuutensa ja haasteensa. Tällä kurssilla työskentelemme juuri sinun tilanteesi lähtökohdista. Osallistujia kannustetaan työstämään suunnitelmaa myös kurssikertojen välillä. Keskitymme sinun puutarhaasi ja toiveisiisi sekä siihen, miten helppohoitoinen toivot puutarhasi olevan. Keskustelemme käsitteistä kuten reunat, syvyys, seinät ja tilanmuodostus. Kurssin jälkeen sinulla on luonnos-suunnitelma puutarhallesi.
Lisätietoja paina kuvaa.
Viljele Itsellesi Ruokaa - kurssi
Oman ruoan viljeleminen on hauskaa, terveellistä ja ruoka maistuu paremmalta. Käymme läpi, miksi, miten ja missä juuri sinun puutarhassasi, istutuslaatikossasi tai avomaalla voidaan viljellä ruokaa parhaalla mahdollisella tavalla. Keskustellaan myös ruukku viljelystä terassilla ja parvekkeella.
Opimme milloin eri kasvit kylvetään ja istutetaan. Opimme mitkä kasvupaikat ovat millekin kasville ihanteellisia. Puhumme lannoittamisesta: milloin, mitä ja kuinka paljon? Keskustelemme erilaisista kastelutarpeista ja -metodeista.
Lisätietoja paina kuvaa.
Puutarhasuunnittelu - kurssi
Kurssi rakentuu kahden kurssikerran ympärille.
Jokaisessa puutarhassa on omat mahdollisuutensa ja haasteensa. Tällä kurssilla työskentelemme juuri sinun tilanteesi lähtökohdista. Osallistujia kannustetaan työstämään suunnitelmaa myös kurssikertojen välillä. Keskitymme sinun puutarhaasi ja toiveisiisi sekä siihen, miten helppohoitoinen toivot puutarhasi olevan. Keskustelemme käsitteistä kuten reunat, syvyys, seinät ja tilanmuodostus. Kurssin jälkeen sinulla on luonnos-suunnitelma puutarhallesi.
Lisätietoja paina kuvaa.
Kukka sidonta - kurssi
Puutarhakävely yhdessä - kerätään kukkia ja keskustellaan siitä miten saat kukat kestämään mahdollisimman hyvin. Mitkä kukat sopivat yhteen hyvin ja miten sidotaan kimppu. Astellaan kukkia maljakkoon ja sidotaan kimppuja tehdään vähän molempia.

Puutarhan hoito - kurssi
Kurssissa keskustellaan ja opitaan yhdessä miten puutarhaasi hoidetaan mahdollisimman hyvin ja helposti. Miten työt tehdään järkevästi ja aikaa säästäen. Miten ja mitkä kasvit kuuluu tähän vuoden aikaan leikata ja mitkä ei. Opimme tunnistamaan rikkaruohoja ja miten niitä kuuluu parhaalla mahdollisella tavalla saada kuriin. Käydään läpi sekä koriste- että hyötykasvi hoito vinkkejä.

Ruusuja puutarhassa - kurssi
Ruusuissa on jotain erityisen kaunista. Minkälaisia ruusuja sinun kannattaa valita puutarhaasi? Minne ne kannattaisi istuttaa?
Lisätietoja paina kuvaa.
Viljele Itsellesi Ruokaa - kurssi, 3
Oman ruoan viljeleminen on hauskaa, terveellistä ja ruoka maistuu paremmalta. Käymme läpi, miksi, miten ja missä juuri sinun puutarhassasi, istutuslaatikossasi tai avomaalla voidaan viljellä ruokaa parhaalla mahdollisella tavalla. Keskustellaan myös ruukku viljelystä terassilla ja parvekkeella.
Tehdään viljelysuunnitelma joka vastaa sinun toivomuksia. Opimme milloin eri kasvit kylvetään ja istutetaan. Opimme mitkä kasvupaikat ovat millekin kasville ihanteellisia. Puhumme lannoittamisesta: milloin, mitä ja kuinka paljon? Keskustelemme erilaisista kastelutarpeista ja -metodeista.
Lisätietoja paina kuvaa.
Viljele leikkokukkia puutarhassa - kurssi
Iloa puutarhasta, josta voit poimia kukkakimppuja! Millaisista kukista pidät, ja miten niitä kannattaa kasvattaa? Keskustelemme kukkalajikkeista, maaperästä ja lannoituksesta. Mitä kukkia voi kasvattaa siemenestä ja milloin ne kannattaa kylvää? Mitkä niistä kannattaa ostaa mukulana ja miten silloin valita? Onko kukkia, joista kannattaa ostaa taimina? Mihin leikkokukat kannattaa istuttaa ja miten niitä sitten tulisi hoitaa?
Lisätietoja paina kuvaa.
Komposti - Maaperä - Lannoitus - kurssi
Hyvällä kompostilla aikaansaadaan hyvä maaperää ja hyvässä mullassa kasvaa terveellisiä kasveja. Mitä erilaisia kompostityyppejä on olemassa? Miten ne toimivat ja mitä eroa on eri kompostien välillä? Miksi saatat haluta useita erilaisia komposteja? Esittelemme Santa Dorotean puutarhassa bokashi-kompostin, matokompostin, puutarhakompostin sekä ruokakompostin ja keskustelemme näistä.
Lisätietoja paina kuvaa.
Viljele Itsellesi Ruokaa - kurssi, 2
Oman ruoan viljeleminen on hauskaa, terveellistä ja ruoka maistuu paremmalta. Tapaamme kolme kertaa, ja käymme perusteellisesti läpi, miksi, miten ja missä juuri sinun puutarhassasi, istutuslaatikossasi tai avomaalla voidaan viljellä ruokaa parhaalla mahdollisella tavalla. Keskustellaan myös ruukku viljelystä terassilla ja parvekkeella.
Tehdään viljelysuunnitelma joka vastaa sinun toivomuksia. Opimme milloin eri kasvit kylvetään ja istutetaan. Opimme mitkä kasvupaikat ovat millekin kasville ihanteellisia. Puhumme lannoittamisesta: milloin, mitä ja kuinka paljon? Keskustelemme erilaisista kastelutarpeista ja -metodeista.
Lisätietoja paina kuvaa.
Viljele Itsellesi Ruokaa - kurssi, 1

Puitten ja pensaitten leikkaaminen keväällä - kurssi
Opimme puutarhan kevätleikkauksen perusteet. Mitä leikata ja miten se pitäisi tehdä? Esittelemme Santa Dorotean puutarhassa kuinka leikkaus tehdään käytännössä. Käymme läpi erilaisia työkaluja ja työvälineitä, sekä niiden hoito- ja huolto-ohjeita.
Lisätietoja paina kuvaa.
Puutarhasuunnittelu - kurssi, 2
Kurssi rakentuu kahden kurssikerran ympärille.
Jokaisessa puutarhassa on omat mahdollisuutensa ja haasteensa. Tällä kurssilla työskentelemme juuri sinun tilanteesi lähtökohdista. Puutarha-alueesi ja toiveesi huomioiden kehitämme asteittain suunnitelman sinulle ja läheisillesi toimivasta, mielenkiintoisesta ja miellyttävästä tilasta. Osallistujia kannustetaan työstämään suunnitelmaa myös kurssikertojen välillä. Keskitymme sinun puutarhaasi ja toiveisiisi sekä siihen, miten helppohoitoinen toivot puutarhasi olevan. Keskustelemme käsitteistä kuten reunat, syvyys, seinät ja tilanmuodostus. Kurssin jälkeen sinulla on luonnos-suunnitelma puutarhallesi.
Päivämäärät
23.3 kl. 17.30-20.30
20.4 kl 17.30-20.30
Lisätietoja paina kuvaa.
Kylvö - kurssi, 2
Miksi ostaa taimia kun voit itse viljellä niitä. Kasvikauden voi aloittaa aikaisemmin tekemällä omia kylvöjä. Tällä kurssilla kerromme, milloin kylvää, mitä kylvää ja miten kylvää parhaalla mahdollisella tavalla. Puhumme kylmäkylvöstä, lämminkylvöstä, sekä erilaisista kylvöolosuhteista. Mitä multaa ja mitä tarvikkeita sinun on järkevää hyödyntää. Käsittelemme sekä kukkien että vihannesten kylvöä. Teemme 5 kylvöä, eli istutamme yhdessä viisi eri lajikkeita jotka saat mukaasi kotiin. Saat tutustua kylvöihimme ja viljelyksiimme. Ota ulkovaatteet mukaasi!
Lisätietoja paina kuvaa.
Kylvö - kurssi, 1